Olen kahvini ja pullani ansainnut. Tämän päiväinen ratsastustunti pisti todenteolla hien virtaamaan. Ja sain lisää harjoiteltavaa D:n kanssa. Oivalsin myös jälleen kerran, että ratsastus on melkoista aivojumppaa. Pitäisiköhän muistisairaille alkaa järjestää ratsastusterapiaa? Suosittelen. Eipä ainakaan pääse unohtamaan omien raajojensa olemassaoloa.
Kävin siis ratsastustunnilla tänään ja varsinaisena aiheena oli avotaivutus. Pitkän sivun alkuun voltti ja siitä pitkän sivun loppuun avoa. Aluksi toki haettiin kaasut, jarrut ja ohjaus lämmittelemällä perustoiminnot, kuten asetukset, taivutukset ja siirtymiset kaikissa askellajeissa ja ympyröillä. Minulla meinasi välillä palikat olla totaalisen hukassa uljaan ja komean ratsuni kanssa, mutta koin silti onnistumisen iloakin, kun palikat taas hetken pysyivät tuulessa kasassa. Projekti laiha ja ratsastuskunto (postaus edelleen tulossa) on jo nyt muutamien kertojen jälkeen ollut hyödyksi, sillä yllätyksekseni pistelin menemään ravia peffa penkissä koko avotaivutushommien ajan. Osaltaan vaikutusta oli varmasti ratsuni ihan tasaisilla askeleilla ja tiukalla keskittymisellä tehtävään.
Tästäpä päästäänkin ajatuspuoleen. On ihan uskomatonta, miten paljon ajatusten dataa tuolla päässä pörrää, kun tosissaan vääntää menemään. Avotaivutus on hyvää jumppaa niin hevoselle kuin ratsastajallekin ja erityisesti ratsastajalle henkisesti (fyysisyydestä puhumattakaan), vaikka avotaivutuksessa ollaankin perusasioiden äärellä. Avo on aika herkkä harjoitus, joten pienikin herpaantuminen saa homman levälleen.
Voltin ratsastaminen on aika peruskauraa enemmän ratsastaneille, mutta kun hevosen täytyisi olla mallissa "menossa-voltille" ja mennä suoraan, muuttuukin asetelma yllättävän haastavaksi, varsinkin, jos ei tunne kunnolla alla olevaa ratsua. Avotaivutus ratsastetaan siis samoin kuin ratsastaisit voltille, mutta hevonen jatkaa jalat kolmella uralla suoraan etupää uran sisäpuolella. Kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole (lue edellisen lauseen viimeinen osa). Mikä voi mennä pieleen? Näihin asioihin itse törmäsin:
- Pohje ei mene läpi. Sisäpohje taivuttaa, mutta jos hevonen viis veisaa pohkeestasi, ei onnistu, vaikka laulaisit hoosiannaa. ("Voit myös hankkia jalkalihakset", sanoin itselleni.)
- Pidäte ei mene läpi (tai sitä ei muista tehdä, kuten kröhöm, allekirjoittanut... Varhaisdementia? Siispä lisää ratsastusaivojumppaa). Avotaivutus ei sovi kiihdytyskisoihin ja taas homma on levällään. Ulko-ohja ei saa ikinä lepattaa, ei ikinä, ei vaikka käsivarteesi hyökkäisi susi roikkumaan! Ulko-ohjan tuntuma! Ulko-ohjan tuntuma! Ja avotaivutuksessa pidättää tarvittaessa.
- Asetusta ei ole. Ei ole avotaivutustakaan.
- Unohdat ajatella ulkopohjetta. Ja samalla takapäätä, joka saattaa tanhuta polkkaa sillä välin, kun asettelet etupäätä.
Noh, oliko se niin helppoa? Kyllä täytyy päänsisäistä muistikapasiteettia lisätä, että tähän kykenee. Ajattelin harjoitella tätä tehtävää tiistaina D:n kanssa, mikäli kelit tai mikään muu ei ole esteenä. Viimeksi (torstaina) D:n luona käydessä luontoäiti pisti ihan kunnolla kampoihin, sillä vettä puski mukavan tuulen kanssa. Totesin sitten säänkestävyydestäni huolimatta, että ei ole mitään järkeä lähteä vääntämään, kun rouva D:lläkin näytti v-käyrä olevan noususuhdanteinen sään vuoksi. Jäipähän kaikille hyvä mieli ja suht kuivat kamppeet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti