Oli ehkä vähän väsy ja pieni v*tutuskin, mutta ratsastin silti D:llä, enkä edes menettänyt hermojani tyystin. Viileämmät kelit on selvästi tehneet tepposensa D:lle ja virtaakin oli vähän liikaa. Mitähän lie talvi tuo tullessaan...
Menohaluja siis oli, joten mehän sitten ravattiin. Ja ravattiin niin kauan, että saatiin ravi sellaiseksi ratsastukseen sopivaksi versioksi ja rauhalliseksi menoksi, jonka jälkeen oli parempi ja helpompi alkaa etsiä muotoa. Kyllä se olikin työn ja tuskan takana ja teki mieli heittää hanskat tiskiin monta kertaa. Mutta heti, kun rauhoitti mielensä tai unohtui ajattelemaan jotain ihan muuta, löytyi muoto (ja peräänanto, minä tunsin ja tunnistin, jee!). Kun havahduit siihen muotoon, homma levähti. Aloin heti tehdä liikaa. Ajatella ihan liikaa tekemisiään.
Se onkin yllättävän vaikeaa - olla tekemättä liikaa. Yritin sitten olla tekemättä mitään. Mutta sittenhän homma on vain matkustamista? Ei se toimi niinkään, koska hevoseen pitäisi voida vaikuttaakin. Ei aina voi vain istua ja olla. Tässäpä onkin siis harjoittelemista, miten se muoto saadaan pysymään niin, ettei aina vain matkusteta. Täytyy varmaan googlata... Mutta jätettäköön se ratsastuksen perusajatuksiin tutustuminen huomiselle, sillä unihiekka kutittelee silmiä. Syväluodataan tätäkin aihetta paremmin vaikka ensi kerralla, kunhan olen ensin teoriassa opetellut ratsastamaan.
P.S. Jos me hevosihmiset ei oltaisi niin pirun jääräpäisiä ja sitkeitä, maailmassa olisi melko monta postimerkkeilijää enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti