Niin ne syksykelit saapuivat toden teolla tänne eteläänkin. Minä en ole asiasta hirveän innoissani muutamien seikkojen vuoksi:
Pimeää. Pimeä tulee aina vain aikaisemmin. Teen mieluiten tallihommat ensin ennen ratsastusta, joten ratsastamaan mennessä on jo hämärää, melkein pimeää. Otollista säpäkälle hevoselle nähdä kaikki puskiin piiloutuneet möröt. Olisihan se myös ihan kiva nähdä, ettei ravilisäys lävistäjällä päätynyt naapurin maiden puolelle.
Sää. Syksyn sateet, jee jee. Märällä ilmalla palelen entistä enemmän, joten vaatteiden kastumista en kaipaa. Sadevaatteet taas ovat hankalia tallilla ja lisäksi hiostavat. Yleensä myös tuulee, ja jos tuulee ja sataa, tekisi mieli jäädä vain kotiin ja hautautua vilttien alle. Pukeutuminen on muutenkin hankalaa, sillä toppavaatteet ovat vielä liikaa ja kesäkamppeilla ei pärjää. Eli kerrospukeutuminen kunniaan. (Kun sinne tiukkojen ratsastushousujen alle mahtuisi edes yhdet kalsarit...)
Liejua ja lillua. Kun sataa, on sitten märkää ja liejua ja lillua ja ainoat mahdolliset jalkineet on kumpparit. Upottava kenttä ja märät, raskaat, hitaasti kuivuvat loimet potuttaa. Ja sitä kuraa on sitten joka paikassa...
On syksyssä toki hyviäkin puolia, sillä eihän tätä loppuvuotta kannata viettää täydessä depiksessä. Kyllähän syksyyn mahtuu aurinkoa ja kuivempiakin kelejä, kuten on ollutkin, jolloin on oikein mukava touhuilla tallilla ja ulkosalla, kun ötökät (noh, polttiaisia on vielä) ei riivaa, eikä hiki valu. (Ellet ole valinnut niitä toppavaatteita.) En siis ajatellut tänäänkään vaipua epätoivoon sääennusteen edessä, sillä niitä parempiakin päiviä on varmasti tiedossa. Vaikkei tämän katastrofaalisen alkuviikon puolikkaan perusteella uskoisi luontoäidinkään armahtavan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti