Kävin tosiaan viime torstaina ratsastustunnilla ja se olikin yllättävän kova koetus kropalle, lähinnä jaloille. Olen eiliseen saakka kävellyt hyvin vaivalloisesti irvistellen, sillä jalkojen liikuttelu on tuntunut samalta kuin tarpoisi tervassa jarrut pohjassa. Jännä sinänsä, sillä kipu on ollut sisäreisissä. En tiennyt, että niitäkin tarvitaan kävelyyn? Lisäksi keksin, että nyt, kun pääsen aktiivisemmin ratsastelemaan, täytyy muukin kroppa olla kunnossa, joten kaivoin Kärkkäisen kassista esiin puntit ja nykäisin Fitfarmin miehille suunnatun kotipunttitreenin (menossa projekti laiha ja ratsastuskunto, tästä lisää myöhemmin). Sen jälkeen ei tehnyt mieli kävellä ollenkaan, kun kaiken muun lisäksi etureisiäkin pakotti. Jippii. Miten silloin kymmenen vuotta sitten jalat palautuivat ihan päivässä parissa? Näinkö se ikääntyminen alkaa, että ratsastamisen jälkeen jalat jää länkien mallisiksi liki viikoksi?
Tänään jalat ovat kevyet kuin höyhenet. Kivut vei pois mikäpä muukaan kuin ratsastus. Pyörähtelin äsken tässä työhuoneessa ihan vaan varmistellakseni, että voin kertoa kipujen kaikonneen. Kyllä. Ei kolota, purista, pakota. (Yritin välttää myös aktiivisuusrannekkeen passiivisuusleiman.)
Kävin siis lauantaina tutustumassa uuteen hoidokkiini, D:hen. (Puhuttakoon hänestä näin, kun en tiedä omistajan suhtautumista nettikirjoitteluun ja blogin tarkoitus ei ole olla ainoastaan D:n blogi.) D on amer.ransk. tamma, diiva, herkkä, ei ehkä maailman helpoin hevonen, mutta rakastaa harjaamista ja rapsuttelua. Vaikka hän on "ravurirotuinen", on hänet täysin ammattilaisen toimesta ratsutettu ja ravit ovat jääneet muutamaan surkeaan esitykseen koelähdöissä. Eilen kävin toisen kerran D:n luona ja pääsin ensimmäistä kertaa selkään. Olihan tällainen suomenhevosilla leppoisaan tyyräilyyn tottunut ihmeissään, kun alla oli luikku lämminverinen ja ihan erilainen tunne. Kyllä meinasi palikat olla pahemman kerran hukassa, mutta kyllä sieltä muutaman kerran löytyi vähän muotoakin - ja ohjaus pikkuhiljaa. (Kuskikin on ruosteessa, mutta lupasin harjoitella ahkerasti. Ja raahata leveän ahterini opetustunneille.) D:llä oli vieläpä joku ihan oma show menossa, sillä täytyyhän uutta naamaa vähän vedättää ja testata, että mikä hän on naisiaan. Löysimme kentänreunan pusikoista siis kaikki möröt ja muut viipeltäjät, että terve vaan niillekin.
Ensi kerralla ollaan taas viisaampia ja omistajan hyvillä vinkeillä päästään varmasti jutun juonesta kiinni, kunhan vain ahkerasti treenataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti